Kerro

Saksassa tehty tutkimus ei havainnut kasvomaskeilla olevan vaikutusta ihmisten liikkuvuuteen pitkällä aikavälillä, kertoo.

Hienoa, että Savonlinna pääsi jatkoon kulttuuripääkaupunkikisassa! Nyt kun työ jatkuu, on hyvä miettiä mikä on Saimaa-ilmiön.

Sastamalan hallitus päättää kaupungin rakennusten.

– Sastamalan kaupunginhallitus on saamassa viimein päätettäväkseen kaupungin omistamien kiinteistöjen kohtalon. Päätöksen.

Saksassa tehty tutkimus ei havainnut kasvomaskeilla olevan vaikutusta ihmisten liikkuvuuteen pitkällä aikavälillä, kertoo.

Loppukesä näyttää. Arviota pandemian vaikutuksesta asuntokauppaan on syytä odottaa ainakin heinäkuun loppuun, toppuuttelee.

Uusimmat. Moni haluaa rahapeliautomaatit erillisiin pelisaleihin – Kerro meille, pitäisikö peliautomaatit kokonaan kieltää 24.

Kun ulkona on hellettä, saattaa myös oman kodin sisälämpötila nousta ikävän korkealle, talosta ja asunnosta riippuen.

S-market Lehtomäki muuttaa viereisellä kadulla sijaitsevaan Haukikuja 2:een tämän vuoden loppuun mennessä. S-market hehkuttaa.

Kotimaan valokuva-arkistossa on monta laatikollista vanhoja kuvia, joissa ei ole kunnollista tietoa siitä, milloin ja missä.

Kerro meille, mikä on mielestäsi parasta kesässä ja Seiskassa! Voit voittaa seitsemän kuukauden Seiskat (32 numeroa, arvo 179.

Lähimatkailu on tämän kesän sana. Kun ulkomaanmatkoja ei juuri tehdä, on loistava hetki tutustua lyhyen matkan päästä.

Laulupidu Laulu- ja tantsupidu, Tallinn, Estonia. 26,220 likes · 153 talking about this · 1,235 were here. XIII noorte laulu- ja tantsupidu 1.-3. juuli 2022 XXVII Laulupidu. XXVII Laulupeo avakontsert. XXVII Laulupeo dirigendid. XXVII Laulu- ja XX Tantsupeo rongkäik. XXVII Laulupeo proovinädal. XX Tantsupeo 3. etendus. Pillipidu. XX Tantsupeo 2. etendus. XX Tantsupeo 1. etendus. XX

FC Inter eteni Suomen Cupin finaaliin suorastaan murskaamalla FC Lahden sunnuntain välierässä maalein 5-0. Ihan kaikkea numerot eivät ottelusta kerro. Peli alkoi kääntyä Interille lopullisesti vasta t.

Sivusto ei kerro kyseisen Valioliigan seuran nimeä, mutta toki sen, että Atletico Madrid oli tyrmännyt välittömästi koko.

Mikä on parasta Posiolla? Vastaa kyselyyn ja kerro.

– Posiosta halutaan kehittää kansainvälisesti tunnettu matkailubrändi – vastaa kyselyyn ja kerro, mikä sinusta on Posiolla.

JavaScript tulee olla käytössä pystyäksesi näkemään sivun sisällön. Ole hyvä ja tarkista selaimesi asetuksista että.

Nenäkarhu Tunna satu milonoff Tunna Milonoff; Tuoreimmat. Tänään tv:ssä: Tämä kauhukomedia on kulttiklassikko – Mukana myös hyvin nuori Jack Nicholson; Vielä hetken Netflixissä: Estotonta seksiviihdettä – ikävä kyllä leffa on surkea; Tänään tv:ssä: Jalokiviryöstö menee pieleen rikoselokuvassa, joka on ehdottomasti 90-luvun parhaita; madventures ruutu Madventures on alun perin Sub-kanavalla esitetty matkailuohjelma, jossa Riku Rantala ja Tuomas

Kesäkuun lopulla hallitus höllensi monia koronaepidemian aikana käyttöön otettuja rajoituksia. Ne näkyvät esimerkiksi.